Thursday, November 26, 2020

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii uusia ratkaisuja – kerro ehdotuksesi

Ilmakuva Helsingistä.

Tänään 27.11. on Euroopan parlamentin julistaman ilmastohätätilan vuosipäivä. 

Mikäli ilmastomme lämpenee vielä lisää, voivat myös boreaaliset metsät - joihin Suomenkin metsät kuuluvat - kadota. Ilmaston lämpenemistä seuraa yhä useammin metsäpaloja, eikä massasukupuuttoa voi enää pysäyttää. 

Monday, November 16, 2020

Käsin tehty kaupunki

Staran infratyöntekijä työssään.

Saimme taannoin lukea iltapäivälehdestä erään suomalaisen kaupungin suuresta katutyöstä. Kun kaikki muu oli valmista, urakoitsijan työntekijä oli vielä massannut valmiiseen asfalttiin merkintöjä. Kaupunkilaiset olivat hämmästyneet: nopeusrajoitus- ja latauspistemerkinnät olivat rosoisia ja kömpelöitä, ne näyttivät enemmän piittaamattomilta huitaisuilta kuin liikenneympäristöön kuuluvalta siistiltä grafiikalta.

Thursday, November 5, 2020

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen merkitys kasvaa yhteiskunnassa

 Työntekijöitä Staran konepajalla.


Monet innovaatioiden ja tulevaisuuden tutkijat esittävät, että koulutus siirtyy entistä enemmän työpaikoille. Työ ja oppiminen muodostavat aikaisempaa tiiviimmän kokonaisuuden. Emme elä enää sellaisessa maailmassa, jossa ensin käydään koulut ja sitten siirrytään työelämään soveltamaan opittua. Enää ei riitä sekään, että työ ja koulutus vuorottelevat. Nyt työ ja oppiminen ovat saman asian kaksi eri puolta. 

Vain hieman kärjistäen voidaan sanoa, että koulu antaa valmiuksia oppia oppimaan, kuten matematiikan ja kielten perusteet. Varsinainen oppiminen alkaa sitten työelämässä osana työtä.