Thursday, November 26, 2020

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii uusia ratkaisuja – kerro ehdotuksesi

Ilmakuva Helsingistä.

Tänään 27.11. on Euroopan parlamentin julistaman ilmastohätätilan vuosipäivä. 

Mikäli ilmastomme lämpenee vielä lisää, voivat myös boreaaliset metsät - joihin Suomenkin metsät kuuluvat - kadota. Ilmaston lämpenemistä seuraa yhä useammin metsäpaloja, eikä massasukupuuttoa voi enää pysäyttää. 

Monday, November 16, 2020

Käsin tehty kaupunki

Staran infratyöntekijä työssään.

Saimme taannoin lukea iltapäivälehdestä erään suomalaisen kaupungin suuresta katutyöstä. Kun kaikki muu oli valmista, urakoitsijan työntekijä oli vielä massannut valmiiseen asfalttiin merkintöjä. Kaupunkilaiset olivat hämmästyneet: nopeusrajoitus- ja latauspistemerkinnät olivat rosoisia ja kömpelöitä, ne näyttivät enemmän piittaamattomilta huitaisuilta kuin liikenneympäristöön kuuluvalta siistiltä grafiikalta.

Thursday, November 5, 2020

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen merkitys kasvaa yhteiskunnassa

 Työntekijöitä Staran konepajalla.


Monet innovaatioiden ja tulevaisuuden tutkijat esittävät, että koulutus siirtyy entistä enemmän työpaikoille. Työ ja oppiminen muodostavat aikaisempaa tiiviimmän kokonaisuuden. Emme elä enää sellaisessa maailmassa, jossa ensin käydään koulut ja sitten siirrytään työelämään soveltamaan opittua. Enää ei riitä sekään, että työ ja koulutus vuorottelevat. Nyt työ ja oppiminen ovat saman asian kaksi eri puolta. 

Vain hieman kärjistäen voidaan sanoa, että koulu antaa valmiuksia oppia oppimaan, kuten matematiikan ja kielten perusteet. Varsinainen oppiminen alkaa sitten työelämässä osana työtä.

Thursday, October 8, 2020

Hintamyynnistä arvomyyntiin

Osa Van Goghin maalauksesta Yökahvila.


Pieni tehtävä: Listaa viisi asiaa, joiden haluat olevan kunnossa ravintolassasi, kun jätät sen pitkän loman ajaksi sijaisen huostaan. Tee nyt uusi harjoitus: Mieti nyt mitkä viisi asiaa määrittävät valintaasi, kun haluat viedä ystäväperheen illalliselle johonkin ravintolaan?
 
Arvaanko oikein, ettei näissä eri listoissa ollut montakaan samaa asiaa?

Thursday, September 17, 2020

Vähemmän siiloja, enemmän vuorovaikutusta

Staran työntekijöitä hackathon-tapahtumassa.

"Saan näppylöitä, kun joku puhuu siiloista!", puuskahti kollegani, kun puhuin siilojen purkamisesta. Kollega jatkoi: "En ymmärrä ollenkaan, miksei liiketoimintayksiköllä saisi olla omia tavoitteita ja omia kehittämishankkeita." En ymmärrä minäkään, jos siiloilla tarkoitetaan, ettei yksiköillä saa olla omia tavoitteita ja omaa kehittämistä.

Tuesday, August 25, 2020

Tuottavuutta rajoja rikkomalla

Staran työkoneita tekemässä katupuhdistusta.

Kunnissa tuskaillaan sitä, kuinka palveluiden taso voitaisiin säilyttää samalla kun etsitään säästökohteita. Tässä meillä on kaksi ydinhaastetta, joista toinen on tiedon jakaminen laajasti ja toinen on kuntatekniikan erilaiset käytännöt. Kunnat ovat erilaisia ja siksi yhdelle onneton ratkaisu voikin olla toiselle lottovoitto.  Joskus toimiva ratkaisu voi löytyä omasta kunnasta, mutta eri sektorilta – kannattaa kurkistaa aidan toiselle puolelle.

Wednesday, June 24, 2020

Mestareista, amiraaleista ja insinööreistä

Vermeerin maalaus: Tyttö ja helmikorvakoru.
Delft, Hollanti, 1665. On aurinkoinen toukokuun aamu. Ateljeessa sekoittuu kevään ja öljyvärien tuoksut. Taulu nimeltä Tyttö ja helmikorvakoru on juuri valmistunut ja kuivumassa. Siitä tulee yksi historian kuuluisimmista maalauksista.

Wednesday, June 17, 2020

Arboristi toivoo puulle terveyttä ja pitkää ikää

Havupuita ja sininen taivas.

Tänä vuonna kaupunkiluonnon tärkeys korostui, kun elimme koronan vuoksi poikkeusaikoja. Kun luonto heräsi kohinalla lämpeneviin ja piteneviin päiviin, hakeutuivat kaupunkilaiset lähimetsiin, puistoihin ja rannoille. Millaisia nämä kokemukset olisivatkaan olleet ilman puita: puut ovat erottamaton osa kaupunkiympäristöä.

Puut luovat ympärilleen viihtyvyyttä, sitovat ilman hiukkasia, auttavat hulevesien käsittelyssä ja viilentävät kaupungin katuja kesäisin. Ihmisten lisäksi monet kaupunkiluonnon eliöt hyötyvät puista.

Thursday, June 11, 2020

Vaatiiko oppiminen pakkoa?


kuvituskuva etätyöstä
Epämukavuuden sietämistä, entisen arjen kaipuuta ja uuden oppimista. Kaipaan toimiston käytäviltä kuuluvia askeleita, puhetta ja naurua sekä toimistokoiran tassujen rapinaa. Tennispallon heittäminen kotitoimiston seinään ei korvaa sen heittämistä toimistokoiralle. Lisäksi kaipaan Nokian 3210 -puhelintani.

Monday, May 4, 2020

LEMPI-MUMMO JA LAPIOMIEHET - julkisen työn kiitos ja kritiikki


Mika Ripatti lapion kanssa Mechelininkadun montussa.
– Voi herrajumala teidän kanssa!
– Anteeks?
– Tota teidän hitautta! Miten siinä voi mennä noin kauan!

Olin juuri kavunnut viemärikaivannostani Mechelininkadulla. Sammonkadun risteyksen liikennevaloissa seisova mies antoi palautteensa kuin litsarin ja jatkoi matkaansa, kukkaruukussa huojuva vehka sylissään. Jäin poski kirvellen seisomaan työmaa-aidan viereen, hengästyneenä ja hikisenä lapiotyöstäni.

Tuesday, April 14, 2020

Järkeä ja tunnetta


Staran palvelupolku Helsingille
Nyt huhtikuussa 2020 elämme poikkeuksellisia aikoja koronaviruksen vuoksi, ja moni asia on toisin kuin vielä hiihtolomien aikaan. Stara on kuitenkin jatkanut töitä täysillä ja hyvässä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Asiakaskokemuksen laadukkuus on tärkeää näinäkin aikoina, sillä se tarkoittaa myös tehokkuutta ja sujuvuutta. Staran asiakkaita ovat kaupungin toimialat, keskushallinto, liikelaitokset ja HSY.

Friday, April 3, 2020

Koinsyömistä kuteista kulutusövereihin

Tuomarinkylän heinätalkoot.
Monet vanhat konstit ovat parempia kuin pussillinen uusia nyt, kun kulutuskiihkoissamme käytämme luonnonvaroja nopeammin kuin ne ehtivät uudistua. Vaikka vastuullisuus- ja ilmastonäkökulmat otetaan yhä useammin huomioon ostoksia tehdessä, ilmiö ei kuitenkaan ole vain tiedostavien nuorten juttu. Varttuneempi väki taitaa monet uusiokäytön, kierrättämisen ja lainaamisen vippaskonstit, joiden avulla elää kuin huomaamatta sekä säästeliäästi että ekologisesti.

Wednesday, April 1, 2020

Maailmanluokan terveydenhuolto tarvitsee apuamme

Tuotannonohjausohjelma pyörii tietokoneen näytöllä.
Tammikuussa kolme kuukautta sitten Ville Alatyppö matkasi tulevaisuuteen avaamalla tämän Luottokumppani-blogin pohtimalla yltäkylläistä ja turvattua elämäämme. Entä jos, Alatyppö kysyi.

Nyt olemme tilanteessa, joka tuntuu hyvin epätodelliselta. Maailmanlaajuinen pandemia on vallannut tutun ja turvallisen ympäristömme. Terveydenhuoltomme on nyt täysin riippuvainen meistä, kaupunkilaisista. Hyvä suojautuminen, käsihygienia ja eristäytyminen tarjoavat terveydenhuollollemme todennäköisyyslaskentaan perustuvan mahdollisuuden onnistua tehtävässä, jossa ihmishenget ovat kyseessä.

Friday, March 27, 2020

Ai, ai, siellä sitä autoani hinataan…

Kerran minulle kävi valitettavasti niin, että pysäköin vahingossa autoni siirtokehotusalueelle, mistä se hinattiin pois. Kyllä harmitti. Ja heti töissä kavereilta kuulin SiirtoSoitto-sovelluksesta, jonka ensimmäinen versio syntyi Staran hackathonissa syksyllä 2017. Jos olisin tuntenut tämän sovelluksen, olisin välttynyt ikävältä yllätykseltä. Latasin sovelluksen saman tien puhelimeeni.

Monday, March 9, 2020

Pieniä tipuja, isompia tekoja


Kivitasku
Kun kiertotalous ja materiaalien hyötykäyttö ovat keskustelun aiheina oluttuvan nurkkapöydässä tai hienoilla illalliskutsuilla, on se merkki siitä, että ajan hermolla ollaan. Näiden aiheiden lisäksi tämän tarinan keskiössä ovat myös pikkulinnut.

Monday, February 24, 2020

Vanhassa vara parempi? Dieselauto muuntuu sähkökuormuriksi


Tukikohtamme ympäri Helsinkiä ovat täynnä hyvin hoidettua ja monikäyttöistä raskasta kalustoa. Asiassa on vain yksi haittapuoli: kalusto ei ole niin vähähiilistä kuin se voisi parhaimmillaan olla. Tavoitteena onkin siirtyä vähitellen sähköiseen kalustoon, mutta asiassa on muutama este ja hidaste. 

Raskaan liikenteen sähköistyminen etenee henkilöautoja hitaammin muun muassa siksi, että kuorma-autoilla ja työkoneilla on pitkä käyttöikä. Tällä hetkellä sähkökäyttöinen raskas kalusto on kallista ja sitä on huonosti saatavilla. Esimerkiksi sähköisiä kuorma-autoja ja pakettiautoja on kyllä tulossa markkinoille vielä vuoden 2020 aikana, mutta niitä valmistetaan vain pieni erä. Tällä menolla kalustomme uusiutuu harmillisen verkkaisesti.

Monday, February 3, 2020

Hiilivapaa Helsinki tarvitsee päästötöntä teknologiaa


Helsinki tähtää hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Staran tavoite on sitäkin tiukempi: vuosi 2030. Staran tavoitteen saavuttaminen on olennaista koko Helsingille. Ekokompassi-sertifioidussa ympäristöohjelmassamme on kirjattuna myös muita tärkeitä tavoitteita. Kaikki mahdolliset keinot on otettava käyttöön, jotta nämä ympäristötavoitteemme toteutuvat.

Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää meiltä erittäin laajalti uuden teknologian käyttöönottamista omassa tuotannossamme - niin rakentamisessa, ylläpidossa kuin logistiikan palveluissa. Haluamme myös olla esimerkkinä meille alihankintapalveluja tuottaville yrityksille.

Monday, January 27, 2020

Terveydenhoito on sairaanhoitoa edullisempaa myös kuntatekniikassa

Staran aura-auto Hietaniemen hautausmaan lähistöllä.
Oletko ajatellut, miten aamurutiineihisi vaikuttaisi se, että hanasta ei tulisikaan puhdasta vettä ja vesiklosetti ei toimisi? Tai kadut ja tiet eivät olisikaan valaistu, siivottu ja aurattu? Entä jos roska-astia olisi jatkuvasti ääriään myöten täynnä ja tuoksuisi tunkiolle?

Harva meistä osaa arvostaa sitä, kuinka yltäkylläinen ja turvattu elämämme täällä Suomessa nykyisin on. Yhteiskunnallisessa keskustelussa osaamme olla huolissamme peruspalveluiden kuten terveydenhuollon toimivuudesta. Mutta nekään eivät toimi suunnitellusti, jos jossakin yhteiskunnan ydintoiminnoista on häiriö.