Jos olisin sattunut syntymään 1800-luvun lopulla, saattaisin hyvinkin asua hirsitöllissä pienessä keskisuomalaisessa pitäjässä. Asumus sijaitsisi kätevästi lähellä vesistöjä, hirsien väleistä pilkottaisi eristeenä käytettyä seinäsammalta. Villasukkia neulottaisiin ja lankoja värjättäisiin luonnosta saaduilla väreillä, villat kerittäisiin omista ja naapureiden lampaista. Koit herkuttelisivat pyhävaatteilla, jotka käsistään kätevä täti olisi minulle ommellut. Tulisin myöhemmin elämään jännittäviä aikoja, kun puhelimet, kamerat ja koipallot pian leviäisivät myös Suomen maaseudulle ja televisio keksittäisiin. Lankapuhelimia olisi silti harvalla, valokuvia ottaisivat lähinnä ammattilaiset, ja televisiotakin käytäisiin katselemassa serkkujen luona. Koipallot pitäisivät pyhävaatteeni kunnossa.
Tarpeettomia tarpeita
Vuosi on kuitenkin 2020 ja asun elementeistä tehdyssä talossa, jossa asumista en ole valinnut vesistön läheisyyden takia. En edes uskalla ajatella, kuinka monta vaatekertaa kaapistani löytyy. Koiperhonen voisi kaappiini eksyessään kokea buffetin sijaan pettymyksen, sille kun ei Gore-Tex ja polyesteri maistu. Koipallojen sijasta tarvitsisin ennemminkin myyntipaikan kirpputorilta. Sen voisin kätevästi varata käsivarteni jatkeeksi liimautuneella puhelimella, joka ei ole vain telefooni, vaan myös valokuvauskoje, kalkulaattori, gramofoni, ensyklopedia, seuranhakupalsta ja näköradio. Tätä laitetta ei omalla kylällä valmisteta, vaan luurini on syntyperältään kansainvälinen: noin 30 eri metallia on louhittu eri puolilta maapalloa sen valmistamiseksi Kiinassa.
Myöskään vaatteeni eivät ole kovin kotimaisia valmistukseltaan tai materiaaleiltaan, ja haalimaani tavaraa on pakattu ja kuljetettu useaan kertaan. Hevospelillä olisi mennyt ikuisuus kerätä kaikki se, minkä kusti nykyään polkee sähköpyörällä ovelle tai pakettiautomaatille, viikossa tai parissa, melkein mistä päin tahansa maapalloa muutamalla harkitsemattomalla näytön pyyhkäisyllä. Puhelimeni suorastaan kannustaa minua ostelemaan asioita, joita en edes tiennyt tarvitsevani. Se työntää salakavalasti mainoksia verkkokalvoilleni lukiessani uutisia tai tirkistellessäni ystävieni elämää kuvina.
Jätevirroista kiertotalouteen
Kansainvälistymisen ja elintason nousun myötä luonnonvarojen kulutus on kasvanut räjähdysmäisesti sitten 1800-luvun. Hirsitöllissä elellessä ajateltiin resurssitehokkaasti, sillä resursseja oli vähän. Ja sitä mitä ei ollut, ei osattu kaivata. 1900-luvun taitteessa yhteiskunnan jätteiksi käsitettiin pääasiassa ihmisten tai eläinten lanta, joka sekin käytettiin peltojen lannoittamiseen. Muita jätevirtoja ei juuri syntynyt, sillä materiaaleille keksittiin uusiokäyttöä, tavaroita ei valmistettu poisheitettäväksi, ja muovin käyttötarkoituksia vasta mietittiin.
Nyt meillä on hieman erilainen tilanne, sillä vietämme Suomen ylikulutuspäivää 5.4.2020. Tänä päivänä vuosittainen kulutuksemme ylittää sen määrän, jonka maapallo pystyy vuosittain tuottamaan uusiutuvia luonnonvaroja ja käsittelemään fossiilisten polttoaineiden kasvihuonekaasupäästöjä. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuten suomalaiset nykyään, tarvitsisimme neljä maapalloa kattamaan vuosittaisen kulutuksemme. Koko ihmispopulaation ylikulutuspäivä on heinä-elokuun taitteessa, eli Suomessa kulutamme oman osamme puolet nopeammin kuin ihmiset keskimäärin.
Globalisaation myötä kaikkea on saatavilla rahalla ja tuotteiden alkuperät hämärtyvät. Paluuta menneille vuosikymmenille ei enää ole - ja kenties hyvä niin - mutta jotain sieltä voisi palauttaa tähän päivään. Paras vinkkipankki siitä, miten asiat tehtiin vanhaan hyvään aikaan - sekä lompakkoa että luonnonvaroja säästäen - ovat omat isovanhemmat. Vanhimmat sukupolvet ovat kasvaneet selvästi niukemmissa oloissa kuin nykynuoret, ja siten he myös hallitsevat pihistelyn salat. Vai etkö ole koskaan kuullut Oivariini-purkkeja pesevästä ja vain sunnuntaisin autoa käyttävästä vanhemman väen edustajasta? Molemmat esimerkillisiä keinoja tuotteen uusiokäyttöön ja liikennepäästöjen vähentämiseen.
Vanhat hyvät konstit
Onneksi hyvät asiat tuppaavat tekemään paluun, aivan kuten olkatoppaukset ja sinapinkeltainenkin. Nyt keväällä 2020 moni viettää päivänsä neljän seinän sisällä miettien, mitä tekisi. On siis oiva hetki ottaa puhelin käteen ja suorastaan pyytää ikäihmistä muistelemaan vähän menneitä. Sitä saattaa oppia kaikenlaisia viisauksia, vaikkapa nyt vessapaperin loppumisen suhteen.
Tässä vielä muutama vinkki nykyajan kulutushysteriaan siltä varalta, että linjat ovat ruuhkautuneet:
• osta käytettyä (jos vaatteet kiinnostavat, saa olla yhteyksissä kirjoittajaan)
• osta lähituotettua
• osta ympäristömerkittyä
• lainaa kaverilta
• ja tärkein: jätä ostamatta!
Ja kun sitten saat Hilma-tädin tai Usko-sedän langanpäähän, voit keskustelun sytykkeeksi mainita koipallot ja seurata, kuinka moni edellä mainituista teemoista nousee keskustelussa esiin.
No comments:
Post a Comment