Starassa käytämme ilmadrooneja monessa, aina kaupunkitekniikan mittauksesta 3D-mallintamisiin, työmaatilanteiden dokumentointiin ja keväisin hiekannoston aikaan puhtaan katutilan dokumentointiin. Maadrooneja olemme kokeilleet ruohonleikkauksessa ja pian kokeilemme niiden toimintaa myös kadunharjauksessa.
Olipa kerran pieni suurkaupunki, joka sijaitsi kauniin sinisen meren rannalla, pohjoisessa maassa. Niin pohjoisessa, että se oli yksi pohjoisimmista pienistä suurkaupungeista. Niin pohjoisessa, että vielä 2020-luvullakin oli odotettavissa lumitalvia tulevaksi. Tuo kaupunki halusi olla maailman toimivin kaupunki, jota se monessa asiassa jo olikin. Kuitenkin se halusi yhä toimivammaksi.
Saimme
taannoin lukea iltapäivälehdestä erään suomalaisen kaupungin suuresta
katutyöstä. Kun kaikki muu oli valmista, urakoitsijan työntekijä oli vielä
massannut valmiiseen asfalttiin merkintöjä. Kaupunkilaiset olivat hämmästyneet:
nopeusrajoitus- ja latauspistemerkinnät olivat rosoisia ja kömpelöitä, ne näyttivät
enemmän piittaamattomilta huitaisuilta kuin liikenneympäristöön kuuluvalta
siistiltä grafiikalta.
Monet innovaatioiden ja tulevaisuuden tutkijat esittävät, että koulutus siirtyy entistä enemmän työpaikoille. Työ ja oppiminen muodostavat aikaisempaa tiiviimmän kokonaisuuden. Emme elä enää sellaisessa maailmassa, jossa ensin käydään koulut ja sitten siirrytään työelämään soveltamaan opittua. Enää ei riitä sekään, että työ ja koulutus vuorottelevat. Nyt työ ja oppiminen ovat saman asian kaksi eri puolta.
Vain hieman kärjistäen voidaan sanoa, että koulu antaa valmiuksia oppia oppimaan, kuten matematiikan ja kielten perusteet. Varsinainen oppiminen alkaa sitten työelämässä osana työtä.
"Saan näppylöitä, kun joku puhuu siiloista!", puuskahti kollegani, kun puhuin siilojen purkamisesta. Kollega jatkoi: "En ymmärrä ollenkaan, miksei liiketoimintayksiköllä saisi olla omia tavoitteita ja omia kehittämishankkeita." En ymmärrä minäkään, jos siiloilla tarkoitetaan, ettei yksiköillä saa olla omia tavoitteita ja omaa kehittämistä.
