Katoamisilmoitus – kuinka työmatkaliikunta muutti työmatkani

”Kadonnut seitsemän kiloa vyötäröltä jonnekin Viikki-Tattarisuo väliselle alueelle. 

Löytäjä saa pitää, ei palautusoikeutta”.

Työmatkaliikuntaa on Helsingin kaupungilla pyritty edistämään monin tavoin. Eikä ainoastaan pyritty, vaan hyvien kampanjoiden myötä siinä on myös onnistuttu.

Itselläni tuli viime syksynä täyteen 30 vuotta kaupungin työuraa ja siitä ajasta ovat työmatkat lähes joka vuosi taittuneet keväästä syksyyn polkupyörällä. Talviaikaan kyydin on pientä korvausta vastaan tarjonnut HSL, omasta autosta olen luopunut jo ajat sitten.

Pistettyäni viime marraskuussa pyörän talviteloille päätin jatkaa työmatkaliikuntaa kävellen. Reitin valitsin siten, että kotoa toimistolle ja takaisin kertyi matkaa reippaat kymmenen kilometriä. Se tuntui äkkiä ajatellen pitkältä päivittäismatkaksi! Mutta kun asiaa ryhdyin toteuttamaan, huomasin että viisi kilometriä aamuin illoin meneekin melko vaivattomasti. Ajallisesti kävelyyn kului noin kaksi tuntia päivässä.

Kävellyistä kilometreistä tuli ilometrejä 

Olin pidemmän aikaa miettinyt työmatkaliikunnan muuttamista ympärivuotiseksi ja tuossa saumassa sitä oli hyvä kokeilla. Toki löytyy myös klassisempi syy: alussa mainituista ylimääräisistä kiloista oli päästävä eroon. No, sinne ne hävisivät matkan varrelle. Myös korona oli oma pieni syynsä pysytellä poissa julkisesta liikenteestä.

Talven mittaan huomasin, että enpä paljon bussikyytiä enää kaivannutkaan. Suurimmaksi osaksi lenkit tuntuivat mukavilta mennen tullen ja varsinkin varhaisessa aamukävelyssä oli oma tunnelmansa. Brittiläiset kutsuisivat tuota tunnelmaa nimellä ”hazy”. Myös viime talven lumimäärä ja pakkaset toivat sopivasti lisähaastetta matkantekoon.

Eräänä lumisena aamuna vastaani tuli tuttu kollega autoineen. Hän pysähtyi ja tarjosi kyytiä työpaikalleni. Kiitin tarjouksesta, toivotin työniloa ja jatkoin matkaani – kävellen.

Kilometrejä kuin Helsingistä Pudasjärvelle

Varsinaista kilometritavoitetta en asettanut, reippaan kävelyn tuoma hyvä olo riitti. Mutta kun kokonaiskilometrimäärä oli helposti laskettavissa, aloin pitää siitä kirjaa. Marraskuun puolenvälin ja huhtikuun alun välisenä aikana niitä kertyi hieman yli 700. Tärkeänä knoppitietona mainittakoon, että Suomen kartalla se vastaa automatkaa Helsingistä Pudasjärven Rissasenperälle. 

Yksinkertainen ja pelkistetty liikunta toi tuloksia ja hyvää oloa siinä missä jollekulle toiselle sitä tuo hyvin varusteltu kuntosali. Puitteet ovat erilaiset, tärkeintä on oma oivallus, päätös ja toteutus. Jos työmatkakävelyä ajattelee, niin sen jokainen tekee tietysti itselleen sopivilla matkoilla. Pienetkin kilometrit riittävät. Jos hyvin käy, ruokahalu kasvaa syödessä. Ja edelleen jos: jos joku tällaista liikuntamuotoa miettii, niin suosittelen kyllä!

Vanhana liikunnanharrastajana tiedän, mitä ovat terveelliset elämäntavat ja vanhana rock-muusikkona, mitä ovat ne vähemmän terveelliset. Keikkailun aloitin myöhäisteininä jo 70-luvun loppupuolella, eikä niiden reissujen evästarjontaa ole aina voinut parhaalla tahdollakaan luonnehtia sanalla ”ruokaisa”. Tuota ei tarvinne enempää selittää. Mutta onneksi ajat ja eväätkin muuttuvat. 

Omaa työmatkaliikuntaani aion jatkaa ympäri vuoden, kovasti on alkanut tuo talvipyöräily kiinnostamaan.

Ja kävellenkin pääsee.

Markku Nevalainen

Kirjoittaja on virka-aikana urbaani
kestävän kehityksen osaaja, virka-ajan
ulkopuolella ympäristökasvatuspoliittista
kulttuurityötä tekevä rokkimies ja
luonnonsuojelija.
Hän toimii ympäristöinsinöörinä Starassa. 

#starahelsinki #työmatkapyöräily #työmatkaliikunta #pyöräily #fillari #terveys #kuntoilu #liikunta  

Kuvituskuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Akifoto